Uutisointia Kolkkalassa 1936-39

Rannan Sanomien uutisia

12.3.1936 Rannan Sanomat
Marttayhdistys perustettu Kuolemajärven Kolkkalaan. Viime sunnuntaina pidettiin Kuolemajärven Kolkkalassa Kuolemajärven marttayhdistyksen neuvontapiirin toimesta kokous, jossa oli käsiteltävänä marttayhdistyksen perustaminen. .. katsottiin että oli välttämätön. Heti liittyi siihen 36 marttaa, ja valittiin johtokunnan jäsenet tasapuolisesti Kolkkalan ja Hietasen kylistä. Puheenjohtajaksi emäntä Aliina Hietanen Hietaselta, sihteeriksi rouva Sestola ja rahastonhoitajaksi neiti Luhtala

27.3.1936 Rannan Sanomat
Humaljoen ja Kolkkalan osuuskassat yhtyneet. Viime sunnuntaina pitämässään kokouksessa päätti Kuolemajärven Kolkkalan osuuskassa yhdistyä Koiviston Humaljoen osuuskassaan. Muutto Humaljoelle tapahtui viime maanantaina.

Talo K07 9.4.1936 Rannan Sanomat
Kuolemajärven Kolkkalan kalatalouskurssit. Osanottajia runsaasti, innostus suuri. Viipurin 1. maanviljelysseuran ja Hietasen kalastuskunnan toimesta järjestetyt kalatalouskurssit pidettiin Kuolemajärven Kolkkalassa, Nikolai Latun talossa kuluvan huhtikuun 5 pnä. (mutta kurssit kestivät useita päiviä) Kursseilla oli esitelmiä seuraamassa keskimäärin 50 kuulijaa joka ilta, mikä seikka selvästi todistaa, että kalataloudella on Kuolemajärven sisävesialueellakin sangen huomattava merkitys.

23.4.1936 Rannan Sanomat
Kuolemajärven suojeluskunnan ampumakilpailut t. k. 15 p. Kuolemajärven sk. ampumaradalla. .. mieskohtaiset tulokset: yhdistetty kilpailu 1) Kalle Olkkonen 136 p. 2) Nikod. Mamia 124 p. 3) Ilmari Mamia 121 p. 4) Edvard Mellanen 118 p 5) Eeti Loukonen (pistemäärää ei ollut)

8.10.1936 Rannan Sanomat
Tiekatselmus toimitettiin Kuolemajärven piirissä viime tiistaina. Katselmuksessa oli paitsi tie- ja vesirakennuspiirin tiemestari Toivolaa myöskin Kuolemajärven piirin nimismies, tielautakunnan puheenjohtaja A: Kauko sekä tieurakoitsija Tatu Muurinen. Katselmuksessa todettiin teiden olevan hyvässä kunnossa.

12.11.1936 Rannan Sanomat
Kurkkumätää runsaasti Kuolemajärvellä. Karjalaisten kansakoulu suljettu 2 viikon ajaksi. - Uudellakirkolla 3 tapausta. Kurkkumätä näyttää leviävän myöskin Uudenkirkon ja Kuolemajärven kunnissa.

Varsinkin Kuolemajärvellä näyttää tilanne muodostuvan huolestuttavaksi, sillä viime päivinä on todettu 10 eri tapausta, joista suurin osa on Karjalaisten kylästä ja osa on kouluiässä olevia. Tästä syystä onkin taudin levenemisen ehkäisemiseksi päätetty Karjalaisten kylän kansakoulu sulkea kahden viikon ajaksi.

Myöskin Uudellakirkolla todettiin eilen 3 tapausta. Tapaukset sattuivat Linkan kylässä ja ovat sairastuneet kaikki saman perheen lapsia. Aikaisemmin todetut tapaukset ovat kaikki parantuneet ja oli kulkutautisairaala jo jonkin aikaa suljettuna.

Talo K49 19.11.1936 Rannan Sanomat
65 vuotta täyttää ensi maanantaina maanviljelijä Juho Venäläinen Kuolemajärven pitäjässä Kolkkalan kylässä. Hän on syntynyt Kuopion pitäjässä, mutta asunut Kuolemajärvellä jo 40 vuotta. Venäläinen on ollut useissa kunnan luottamustehtävissä, mm. kunnanvaltuustossa, kunnallislautakunnassa, holhous-, tie- ja asutuslautakunnassa, Kolkkalan kansakoulun johtokunnassa y.m

Talo K44 10.12.1936 Rannan Sanomat
Marttojen ruoanlaittokurssit Kuolemajärven Kolkkalassa pidettiin viime viikolla K. Mahkosen talossa. Kurssit kestivät kolme päivää ja opetettiin niissä etupäässä kasvisruoan valmistusta. Lopettajaispäivälliset olivat viime torstaina ja oli päivällisvieraita 22. Erittäin hyvin onnistuneilla kursseilla oli "oppilaita" 13.

Talo K57 21.12.1936 Rannan Sanomat
Mv. Oskari Pesonen 50-vuotias. 50 vuotta täyttää tänään maanviljelijä Oskari Pesonen Kuolemajärven Kolkkalassa. Mv. Pesonen on syntynyt Johanneksessa josta muutti nykyiselle kotiseudulleen Kolkkalaan v. 1914, jossa ryhtyi tarmokkaasti harjoittamaan maanviljelystä saattaenkin tilansa lyhyessä ajassa mallikelpoiseen kuntoon.

Paitsi, omaa, paljon aikaa ja voimia kysyvää työtään, on mv. Pesonen uhrannut runsaasti ajastaan myös yhteishyödyllisiin asioihin kuuluen mm. Humaljoen Osuuskauppa Yrityksen hallitukseen, on aikoinaan kuulunut taksoituslautakuntaan ja oli paikallisen osuuskassan hoitajana sen perustamisesta alken sekä paikkakuntansa monenlaisiin luottamustoimiin on Pesonen ottanut osaa. Yhdymme onnitteluihin.

Talo K14 8.1.1937 Rannan Sanomat
Autopalo Kuolemajärvellä. Viime tiistaina klo 17 ajoissa syttyi Kuolemajärven aseman läheisyydessä olevan osuuskaupan bensiinisäiliön luona autonkuljettaja Riipposen Chevroletmerkkinen kuorma-auto n:o 448 bensiinitankkia täytettäessä tuleen palaen lyhyessä ajassa käyttökelvottomaksi. ainoastaan kumit ja auton rautaosat jäivät jäljelle. Autossa oli myös perävaunu, mikä sekin tuhoutui. Tuli pääsi irti apumiehen tarkastaessa lyhdyn valossa bensiinimäärää tankissa. Bensiiniä paloi kaikkiaan noin 50 litraa.

30.9.1937 Rannan Sanomat
Kuolemajärven kunnanvaltuuston kokous, joka pidettiin eilen, määrättiin kaikkien lauta- ja toimituskuntien palkkioksi 1938 20 mk kokoukselta ja matkakuluihin 1 mk kilometriltä edestakaisin. Kansakoulujen johtokuntiin valittiin seuraavat henkilöt. Kolkkalan koulu: Konsta Hietanen, Juho Venäläinen, Taavetti Villa, Erkki Loukonen, Nikolai T.P. Kettinen, Taavetti Rusi.

1.2.1938 Rannan Sanomat
Kunnanlääkärin vastaanottoajat Kuolemajärvellä. Sairashoidon järjestämiseksi Kuolemajärven kuntalaisille käytännöllisemmäksi ja joustavammaksi on Kuolemajärven kunta äskettäin tehnyt sopimuksen Johanneksen kunnanlääkärin, tohtori Matikaisen kanssa sairaiden vastaanotosta Kuolemajärven kunnassa. Sopimuksen mukaan tulee tohtori Matikainen käymään yhden kerran viikossa Kuolemajärvellä. Vastaanotot tapahtuvat joka perjantai klo 13.30-17.

4.2.1938 Rannan Sanomat
Kuolemajärven lottakurssit: Kuolemajärven lottain muonitus-, keräys- ja kansliajaoston kursseilla on yhteensä 40 osanottajaa. Kurssien opettajat ovat lotat Kohvakka ja Peura. Edellinen opettaa lotille tarpeellisia asioita ja lotta Peura muonituksen eri puolia. Kursseilla on pitkä päivätyö. Herätys tapahtuu klo 7 ja työ jatkuu vähäisin tauoin klo 21. Käytännöllisten aineiden lisäksi on ohjelmassa laulua ja voimistelua.

15.2.1938 Rannan Sanomat
Kuolemajärven sk:n Kolkkalan kyläosaston suojeluskuntalaisten ja lottien hiihtokilpailut olivat sunnuntaina. Tulokset olivat seuraavat:

Suojeluskuntalaiset, matka 18 km: 1) Ruudolf Loukonen 1.13,47; 2) Einari Loukonen 1.14,10; 3) Toivo Kettinen 1.15,40; 4) Erkki Pesonen 1.16,44.

Lotat, matka 5 km: 1) Sirkka Kettinen, 2) Kerttu Kettinen 3) Elina Loukonen 4) Martta Sertola.

Pojat, alle 17 v., matka 5 km: 1) Lauri Loukonen 2) Martti Kettinen 3) Niilo Loukonen.

Alle 13 v.: 1) Väinö Jak 2) Aarne Hietanen 3) Uuno Akkanen.

Tytöt alle 17 v., matka 5 km: Kerttu Spännäri, 2) Irja Kettinen, 3) Marjatta Potinkara, 4) Aino Lattu.

Alle 13 v.: 1) Irja Kettinen, 2) Aira Kääriäinen, 3) Helli Lattu, 4) Eeva Reponen.

1.3.1938 Rannan Sanomat
Kuolemajärven sk. Piirin talvitoimintakurssin ja Uudenkirkon sk:n väliseen taisteluharjoitukseen sunnuntaina 6.3.-38 osallistuu Kuolemajärven sk:sta yksi kk.-joukkue seuraavasti: Yksi kk.-ryhmä ja kiv. johtaja Kirkonkylän, Aseman, Inkilän ja Kolkkalan kyläosastoista. Kyläosastojen johtajat huolehtivat henkilökohtaisesti siitä, että kk. ryhmä konekivääreineen ovat Uudenkirkon Harjoitustalolla sunnuntaina 6.3. klo 9,30 ja ilmoittautuvat alisotilasjohtaja Mureelle.

Kaikilla sukset paitsi ajomiehillä, joilla myös sk.puku ja kivääri. Reessä kuljetetaan kk:t ahkioihin sijoitettuna tilanteen alkuvaiheessa. Suojeluskunnan kyläosastojen poikatyönjohtajien ja poikaosastojen talviharjoitus- ja neuvottelupäivät pidetään Harjoitustalolla 1-2.3.-38 alkaen klo 9,00. Talvivarusteet ja sukset mukaan.

Harjoitukset kyläosastoissa: Hatjalahden kansakoululla keskiviikkona 2.3. klo 17,00; Kaukjärven kansakoululla torstaina 3.3. klo 16,00: K-järven aseman kansak. torstaina 17.3.klo 16,00; Seivästön kansak. torstaina 17.3. klo 17,00; Kolkkalan kansak. perjantaina 18.3. klo 16,00; Karjalaisten kansak. perjantaina 18.3. klo 17,00; Inkilän kansakoululla sunnuntaina 20.3. klo 13,00: Muurilan kansak. maanantaina 21.3. klo 18,00; Summan kansak. keskiviikkona 30.3. klo 16,30. 

29.3.1938 Rannan Sanomat
SK-uutisia Kuolemajärven suojeluskunta. Suojeluskunnan ampumatoimintapäivät 2-3.4 klo Akkalan ampumaradalla. 2.4 klo 10.00 (kokoontuminen harjoitustalolla) kouluammuntaa kk- ja pk- aliupseereilla, ampujilla ja amp.- apulaisilla, sekä konepistooliampujilla. Koulutusammuntaa kiväärillä A-, B- ja C-luokkaan kuuluvilla. Kolkkalan kyläosaston ampumatoimintapäivä perjantaina 29.4. klo 15.

19.4.1938 Rannan Sanomat
Kuolemäjärven vapautumisen ja suojeluskunnan 20-vuotisjuhla. Sunnuntaina 8 päivänä toukokuuta vietettään Kuolemajärven vapautumisen ja suojeluskunnan 20-vuotisjuhlia. Juhlien ohjelma on valmisteilla ja suoritetaan seuraavasti:

klo 9 rintamamiehet ja suojeluskuntalaiset kokoontuvat Puolustuslaitoken Harjoitustalossa ja järjestäytyvät kirkkoon menoa varten.

Klo 10 alkaa kirkossa juhlajumalanpalvelus.

Klo 12.30 suorittavat joukot ohimarssin ja mahdollisesti piiripäällikkö toimitta joukkojen katselmuksen.

Klo 15 tarjoaa suojeluskunta päivälliset.

Klo 17 alkaen Harjoitustalossa arvokasohjelmainen juhla.

Ohjelmassa on kenttäpappi Gummeruksen esitelmä, suojeluskunnan esikunnan jäsenen A. Ahon puhe. Paikallispäällikkö Riikonen esittää historiikin suojeluskunnan 20-vuotiskaudelta. Kirjoittamansa juhlarunon esittää kanttori Jussi Suikkanen. Lisäksi esiintyy juhlassa Kuolemajärven sekakuoro ja JP I:n soittokunta.

Talo K04 10.5.1938 Rannan Sanomat
Löydetty miesten sileä kultasormus Kuolemajärven Kolkkalan maantieltä. Omistaja saa periä ilmoituskulut suoritettuaan Loviisa Mäkeläiseltä, Kolkkalasta.

10.5.1938 Rannan Sanomat
Sk.-uutisia: Kuolemajärvi: SK.-järjestön kevätampumamestaruuskilpailut pidetään Sk:n kyläosastoissa seuraavasti:.. Kolkkalan kyläosasto omalla ampumaradalla sunnuntaina 29.5 klo 9.

Talo K19 17.5.1938 Rannan Sanomat

kolkkala_1938_aitienpaiva_1000_a.jpg

Äitienpäivät Kuolemajärven Kolkkalassa pidettiin viime sunnuntaina Kolkkalan kansankoululla. Tilaisuus aloitetiin laululla, minkä jälkeen etupäässä nuoriso esitti tilaisuuteen sopivaa ohjelmaa. Äitejä oli saapunut erittäin runsaasti, mutta merkillepantavana seikkana ja kauniina piirteenä voidaan mainita, että myös isät olivat mukana juhlatilaisuudessa. Jo aikaisemmin oli kylän nuoriso ryhtynyt juhlavalmistelupuuhiin ja talo talolta keränneet erilaisia tarvikkeita, voidaksensa tuona äideille omistettuna juhlapäivänä osoittaa kiitollisuuttaan kauneimmalla kahvipöydällä. Tilaisuus ikuistettiin valokuvalla.

Talo K48 7.6.1938 Rannan Sanomat
-70 vuotta täytti eilen maanviljelijä Taavetti Loukonen Kuolemajärven Kolkkalassa. Maanviljelijä Loukonen on tarmokas ja toimen mies. Kaiken huomionsa hän pitkän elämänsä aikana kohdistanut maanviljelyksen ja karjanhoidon hyväksi. Joitakin aikoja sitten hän myi talonsa ajatellen vetäytyä vanhuuden lepoon, mutta työn innoittamana hän osti kuitenkin uuden talon, jossa vielä nytkin innokkaasti työskentelee.

21.6.1938 Rannan Sanomat
Kuolemajärveläiset! Historia tarjoaa lukuisia esimerkkejä siitä että vaaran uhatessa isänmaata sen kansalaiset ovat uhranneet vieläpä vihkisormuksensakin ja naiset ovat viimeisenä uhrinaan tuoneet palmikkonsakin synnyinmaan alttarille. Me emme pyydä niin paljon. Ja kuitenkin asia on nytkin yhtä kallis. Yhteisen isänmaan suurta asiaa voimme hyödyttää. Akateeminen Ilmasuojeluyhdistys panee kuluvan kesän aikana toimeen kaikkialla maassa romunkeräyksen lentokoneiden hankkimista varten armeijan reserville. ... ensi lauantaina t.k. 25 pnä pannaan romunkeräys toimeen Kuolemajärven sk-poikaosaston avustuksella...Kolkkalan koulupiirin keräyksen johtajana on poikaosaston johtaja Eino Hietanen.

Talo K07 21.6.1938 Rannan Sanomat
Pikku-uutisia: Kultahäitään viettävät Kuolemajärven Kolkkalassa maanvilj. Nikolai Lattu ja vaimonsa Anna-Liisa os. Kettinen.

28.6.1938 Rannan Sanomat
Tietyöt Kuolemajärvellä. ..teillä on suoritettu vain pienempiä tasoituksia, ojitusta ja sorastusta. Myöskin tieosuudet Järvenpää, Kuolemajärvi as. - Kolkkala ja Kuolemajärvi - Inkilä ovat siksi valmiit että työt lopetetaan, mutta jatketaan korjausta kuitenkin syyspuolella.

Talo K56 1.7.1938 Rannan Sanomat
Myytävänä maitolehmä. J. Sirkiä, Kuolemajärvi, Kolkkala.

8.7.1938 Rannan Sanomat
Mies kaatui pyöräillessään Kuolemajärvellä. Solisluu meni poikki. Sunnuntaina klo 15 aikaan tapahtui Kuolemajärven Kolkkalassa tapaturma. Muuan paikkakuntalainen mieshenkilö oli pyöräilemässä. Eräässä alamäessä mies horjahti pyörineen tien oheen. Pyörä sinkoutui tieltä maantien ojaan ja mies paiskautui kiveä vasten saaden vakavan vamman. Hänen solisluunsa meni poikki. Hänet kuljetettiin Koivistolle saamaan lääkärinapua. Tapaturman uhria hoidetaan kotonaan. Vammat eivät ole hengenvaarallisia.

Talo K52 16.8.1938 Rannan Sanomat
Varas liikkunut Kuolemajärven Kolkkalassa. Viime viikon perjantaina varastettiin Kuolemajärven Kolkkalassa talollinen Taavetti Kettiseltä kaksi miesten paitaa ja Abraham Latulta samoin 1 miesten paita, jotka olivat ulkona kuivumassa. Varkauteen syylliseksi epäillään erästä kulkumiestä, joka juuri näihin aikoihin liikuskeli paikkakunnalla.

30.8.1938 Rannan Sanomat
Kuolemajärven kirkon urut korjataan. Valtuusto myönsi työtä varten 15 000 markkaa. Viime sunnuntaina jumalanpalveluksen päätyttyä pidettiin Kuolemajärven kirkkovaltuuston kokous, jossa oli käsiteltävänä kirkon urkujen korjausasia. Tällöin teki kirkkovaltuusto päätöksensä, jonka mukaan urut korjataan ja työ annetaan Kangasalan urkutehtaan tehtäväksi. Lähemmät toimenpiteet jäivät kirkkohallintokunnalle.

9.9.1938 Rannan Sanomat
Kuolemajärven martoilla on parhaillaan menossa hapanleivän valmistuskilpailut sekä kilpailu ikkunain puhdistamisessa. Kilpailuihin voivat osallistua kaikki Kuolemajärven pitäjän alueella olevat martat. Kilpailujen tulokset julistetaan piakkoin pidettävien syysjuhlien yhteydessä.

Talo K32 9.9.1938 Rannan Sanomat
Kuolleita. Maanantai-iltana kuoli Kuolemajärven Kolkkalassa yksi paikkakunnan vanhimmista asukkaista, räätäli Joonas Tapanainen. Hän oli syntynyt Lemillä, mutta asunut 20 vuotta Kolkkalassa harjoittaen räätälinammattiaan. Tunnollisena ja hyvänä räätälinä hän oli ehtinyt hankkia laajan asiakaspiirin ja rehtinä miehenä hän oli kaikilta pidetty. Tapanainen kuului aikoinaan Kolkkalan kansakoulun johtokuntaan. Kuollessaan hän oli 75-vuotias.

23.9.1938 Rannan Sanomat
Sokerijuurikkaan nostokursseja Kuolemajärvellä. Kuolemajärven sokerijuurikasviljelijöille järjestetään sokerijuurikkaan nostokursseja kuluvan syyskuun 28 päivänä kello 9 pidetään kurssit Kirjolassa ja samana päivänä klo 15 Hatjalahdessa. Kursseille saapuu myös Itä-Suomen raakasokeritehtaan edustaja. Lokakuun alussa lähemmin määrättävänä päivänä järjestetään samanlaiset kurssit Kolkkalassa ja Summalla.

Talo K44 27.9.1938 Rannan Sanomat
Kuolemajärven martoilla oli ruokatalouskurssit Karjalaisten kylässä viime viikon lopulla. Päättäjäisiksi martat olivat järjestäneet sunnuntaina kasvisruokapäivälliset, joille osallistui noin 80. Vaikka päivällisiin osallistuneiden luku oli paljon suurempi kuin oli ennakolta osattu odottaa, riitti ruokaa kaikille. Kurssit onnistuivat erittäin hyvin. Lokaluun alussa tullaan järjestämään omenainpakkauskurssit Kolkkalan kylässä Mahkosen talossa.

Talo K36 4.10.1938 Rannan Sanomat
65 vuotta täytti v.k. 29 pnä emäntä Eva Loukonen Kuolemajärven Kolkkalassa.

Talo K56 4.10.1938 Rannan Sanomat
Mansikka kukkii. Eilen illalla näytettiin kirjeenvaihtajallemme mansikan kukkaa, joka oli poimittu Kuolemajärven Kolkkalassa Jooseppi Sirkiän puutarhasta. Harvinaista tähän aikaa vuodesta.

Talo K44 11.10.1938 Rannan Sanomat
Omenain pakkauskurssit Kuolemajärvellä. Eilen järjestettiin Kuolemajärvellä Marttayhdistyksen toimesta omenain pakkauskurssit. Kurssipaikalle Kolkkalan Mahkoselle oli saapunut lähiseutujen hedelmänviljelijöitä, sekä naisia että miehiä. Neuvoja Hätönen esitti kurssilaisille havainnollisesti menetelmät omenia pakattaessa korostaen erikoisesti sitä merkitystä, mikä pakkauksella on pyrittäessä järjestämään omenanviljely mahdollisimman tuottavaksi.

Talo K57 21.10.1938 Rannan Sanomat
A.I.V.-rehukurssit Kuolemajärvellä Tänään järjestettiin Kuolemajärvellä Kolkkalan kylässä maanviljelijä Pesosen talossa neuvontatilaisuus A.I.V.-rehun valmistuksessa. Osanottajia oli lukuisasti. Neuvoja Siitonen antoi ohjeita rehun valmistusmenetelmissä, tehostaen erikoisesti sokerijuurikkaan naattien sopivuutta A.I.V.-rehun raaka-aineena. Ajankohta on sopiva, kun sokerijuurikasta nostetaan parhaillaan ja pienemmilläkin sokerijuurikasviljelmillä on hyvä naattisato.

Talo K16 25.10.1938 Rannan Sanomat
Tapaturma metsätöissä Kuolemajärvellä. Eilen tapahtui Kuolemajärven Kolkkalan kylässä tapaturma. Joonas Lenkkerin metsätyömaalla työskentelevä Rudolf Loukonen löi kirveellä ammottavan haavan vasempaan käteensä. Peukalon jänne vioittui. Haava sidottiin alustavasti, minkä jälkeen tapaturman uhri tuotiin Koivistolle. Täällä sairaalassa tohtori Merikallio ompeli haavan umpeen. Potilasta hoidetaan sairaalassa ja vie paraneminen jonkin aikaa.

Talo K18 1.11.1938 Rannan Sanomat
Myytävänä: Toisella vuodella oleva tammavarsa Kuolemajärven Kolkkalassa veljekset Loukosella.

11.11.1938 Rannan Sanomat
Maanpuolustusjuhla Kuolemajärven Kolkkalassa. Viime tiistaina vietettiin Kolkkalan kansakoulussa maanpuolustusjuhlaa, johon oli saapunut runsaslukuinen yleisöjoukko. Puheita pitivät kirkkoherra Gummerrus, toimitusjohtaja A. Inkinen ja maanvilj. V. Venäläinen. Puheiden lomassa oli yhteislaulua ja lottain järjestämä kahvitarjoilu. Tilaisuus päättyi Maammelauluun.

11.11.1938 Rannan Sanomat
Kuolemajärven Kolkkalaan valmistunut ampumarata. Syyskauden aikana on Kolkkalan kyläosaston suojeluskuntalaisilla ollut ampumaradan rakennuspuuhat käynnissä. Kylästä hiukan syrjässä onnistuttiin raivaamaan sopiva maa-alue, jolle voitiin tehdä rata viittä tauluparia varten. Työt on suoritettu osittain talkoilla, kuten maantasaukset y.m. ja näyttöhaudan betonityöt on ammattimiehen johdolla tehty urakkatöinä. Nyt alkaa rata olla valmiissa kunnossa ja voitiin siellä äskettäin pitää ensimmäiset kilpailut. Rataa varten saatiin Viipurin sk.-piiriltä avustus.

18.11.1938 Rannan Sanomat
Lääkärit. Lääkintöhallitus on määrännyt lääketieteenkanditaatti Kolehmaisen kuluvan marraskuun alusta lukien vuoden loppuun saakka hoitamaan Kuolemajärven kunnanlääkärin virkaa.

22.11.1938 Rannan Sanomat
SK-uutisia Kuolemajärvi. Harjoitus Kolkkalan kyläosastolle huomenna klo 14 Kolkkalan kansakoululla.

Talo K36 2.12.1938 Rannan Sanomat
75 vuotta täyttää itsenäisyyspäivänä 6.12. maanviljelijä Jooseppi Loukonen Kuolemajärven Kolkkalan kylässä. Kolkkala on Loukosen syntymäseutu ja hän on koko miehuutensa ajan ja voimansa uhrannut työhön maan hyväksi saattamalla isältään perimänsä talon viljelykset mallikelpoiseen kuntoon jatkaen vielä vanhuutensa päivinäkin vuosikymmenet tekemäänsä työtä henkisesti ja ruumiillisesti reippaana ja hyvinvoipana. Siihen aikaan, jolloin yhteys Venäjälle oli olemassa, Loukonen kuljetti suomalaisia tavaroita hevosellaan Venäjälle myyden ne siellä. Rehtinä ja tunnollisena kansalaisena hän on kaikkien taholta pidetty ja kunnioitettu.

22.12.1938 Rannan Sanomat
Kuolemajärvi on kauttaaltaan nyttemmin jäässä. Maanantaina jäätyivät siihen saakka vielä sulana olleet kohdat ja jääkuori on paikoitellen noin 5-6 tuuman paksuinen ja kestää kulkea hevosellakin yli.

22.12.1938 Rannan Sanomat
Kuolemajärven kunta lainaa 100 000 markkaa asutustarkoituksiin (=otsikko jutulle kunnanvaltuuston kokouksesta) … Kuolemajärven aseman - Rautasen tieltä Humaljoelle menevä n. 3 km pituinen Kolkkalan kylätie päätettiin ottaa kunnantieksi ja kunnan yhteisillä varoilla kunnossapidettäväksi

17.1.1939 Rannan Sanomat
Kuolemajärven kunta jaettu 9 äänestysalueeseen (valtiollisissa vaaleissa).. Vaalilautakuntaan valittu: Kolkkala: Konsta Mahkonen puheenjohtaja, Juho Venäläinen varapuheenjohtaja, jäeset: Konsta Hietanen, Anton Vyyryläinen ja Mikko Hiironen.

17.2.1939 Rannan Sanomat
Hiihtokilpailut Kuolemajärvellä. Viime sunnuntaina järjesti Kolkkalan sk. kyläosasto hiihtokilpailut raskaan kelin vallitessa. Siitä huolimatta oli kaikissa sarjoissa osaanottajia runsaasti.

Miesten 17 km: A. Sari 1,05,50, N. Spännäri 1,06,02, P. Suurhasko 1,06,32,

Pojat alle 17 v, N. Loukonen 38,24, L. Loukonen 39,26, V. Jakki 39,51. Matka oli puolet edellisestä.

Alle 14 v. 4 km. U. Akkanen, U. Kettinen, P. Kettinen.

Lotat 5 km. Sirkka Kettinen 25,15, Irja Kettinen 25,26. Milja Loukonen 25,44.

Tytöt alle 17 v. Irja Kettinen 24,25, Hellin Lattu 27,00, A. Kääriäinen 27,25.

Tytöt alle 12 v. Aili Riipponen 31,23, Eva Reponen 32,28, Impi Sirkiä44,12.

Palkinnot jaettiin tiistaina pidetyssä illanvietossa, jolloin suoritettiin myös ohjelmaa. Lotat tarjosivat teetä.

10.3.1939 Rannan Sanomat
Kuolemajärven Kolkkalassa viime sunnuntaina järjestetyissä hiihtokilpailuissa saavutettiin seuraavat parhaat tulokset:

Miesten 12 km:llä E. Loukonen, 58.06 N. Spännäri 59.14, E. Pirhonen 1.00.40 

Pojat alle17 v. 6 km: S. Mäkeläinen 33.25, L. Loukonen 33.34, N. Loukonen 36.50

Pojat alle 14 v. 3 km: U. Kettinen 16.58, O. Tetri 18.12, P. Kettinen 19.54.

24.3.1939 Rannan Sanomat
Marttatoimintaa Kuolemajärvellä. Kolkkalassa järjestettiin viikon alussa marttayhdistyksen toimesta vuodevaatekurssit. Mukana oli toistakymmentä kylän neitosta sekä emäntää. Keskiviikkona pidettiin kurssien ohjelmalliset päättäjäiset. Kurssit pidettiin Kettisen talossa ja toimi niitten johtajana marttatyön neuvoja nti Hätönen.

9.5.1939 Rannan Sanomat
Itärajan Linnoittamiseen luovuttavat Kuolemajärven opettajat 16.5. palkkansa. Kuolemajärven opettajainyhdistyksen kokous pidettiin viime sunnuntaina Seivästön kansakoulussa opettaja Meripirtin luona. Tilaisuudessa oli opettajiston ohella läsnä piiritarkastaja Herman Lehto ja Kuolemajärven kirkkoherra E. Gummerus.

Kun aluksi oli laulettu alkuvirsi ja alkurukouksen oli pitänyt Anton Junnola, piti tervehdyspuheen opettajatar Ilma Pohjola, minkä jälkeen seurasi kirkkoherra E. Gummeruksen alustus keskustelukysymykselle, sopiiko pappien ja opettajien kuulua suojeluskuntaan. Alustaja päätyi esityksessään myönteiseen tulokseen. Opettajien ja pappien tulee aktiivisesti osallistus sk. työhön ja erikoisesti puhuja suositteli heidän osaanottoaansa poikatyöhön samoin kuin pikkulottien toimintaan.

Alustuksen johdosta syntyneessä keskustelussa yhdyttiin alustajaan Kokouksen osanottajat päättivät luovuttaa toukokuun 16 päivän palkkansa itärajalla tehtäviin linnoitustöihin. Tilaisuudessa jo toimitettiin palkkaerän keräys. Samalla opettajat puolestaan ilmoittivat olevansa halukkaita mieskohtaisesti osallistumaan linnoitustöihin.

Kun välillä oli saatu kuulla opettaja H. Riihimäen esittämää yksinlaulua opettajatar Laila Riskin säestämänä sekä rva Toini Riihimäen lausuntaa, esitti piiritarkastaja Herman Lehto selostuksen kansakoululakien kondifioimisesta kuin myöskin tarkastajain kokouksesta Helsingistä. Opettaja K. Meripirtti piti mielenkiintoisen esitelmän itärannikon merenkulun kehityksestä Itämaisen sodan jälkeen. Lopuksi keskusteltiin eräistä käytännöllisistä juoksevista asioista. Kokous päättyi Isänmaan virteen. Väliajalla nautittiin vieraanvaraisen isäntäväen tarjoamia virvokkeita.

9.5.1939 Rannan Sanomat
Lahjoituksia Kannaksen linnoitusrahastoon. Kuolemajärven opettajat ja seurakunnan kirkon palvelijat ovat päättäneet lahjoittaa toukokuun 16 päivän palkkansa Kannaksen linnoittamiseen.

Talo K57 12.5.1939 Rannan Sanomat
Tapaturmia hevosille. Hevoselta jalka poikki Kuolemajärven Kolkkalassa. Tiistai-iltana tapahtui Kuolemajärven Kolkkalan kylässä niinikään hevosen hengen vaatinut tapaus. Maanviljelijä Oskari Pesonen oli talon läheisellä pellolla ollut maanmuokkaustöissä ja oli aikeissa lähteä kotiin. Rattaiden eteen valjastettu hevonen pelästyi jostain syystä lähtien laukkaamaan sillä seurauksella, että rattaat kaatuivat ja hevoselta katkesi toinen etujalka. Vamman johdosta eläin täytyi lopettaa. Tässäkin tapauksessa koitui omistajalle suuri vahinko, sillä hevonen oli talon ainoa, noin 10,000 markan arvoinen ja vakuuttamaton.

Talo K16, K18 9.5.1939 Rannan Sanomat
Kielto. Laillisen edesvastuun uhalla kiellämme lampaiden laiduntamisen omistamillamme mailla Kuolemajärven Kolkkalassa. Kuolemajärven Kolkkalassa 2.6.1939 Mikko Loukonen Veljekset Loukonen.

Talo K16 14.7.1939 Rannan Sanomat
Hevonen kuoli järveen. Ikävä vahinko kohtasi Kuolemajärvellä pienvilj. Mikko Loukosen taloa viime perjantaina. Kuolemajärven rannassa sijaitsevalla laitumella ollut talon hevonen oli kahlannut rantaveteen syömään vedessä olevaa ruohoa. Tällöin hevonen oli joutunut äkkijyrkän reunaan ja kaatunut veteen vajoten pohjaan.

Eläimen arvo on noin 5-6000 markkaa ja koitui sen menetyksestä tuntuva vahinko, sillä eläin oli vakuuttamaton. Mainittakoon, että vuosi sitten kohtasi maanviljelijä Loukosta samanlaatuinen onnettomuus. Silloinkin kuoli talosta ainoa hevonen.

Kirkolliset uutiset

16.1.1936 Rannan Sanomat
Muuttaneita: Uuno Taavetinp. Mäkeläinen Kolkkalasta Ruokolahdelle.

13.2.1936 Rannan Sanomat
Muuttaneet: taloll. tr. Helmi Maria Suurhasko Kolkkalasta Viipurin tmk.srk:hon

20.2.1936 Rannan Sanomat
Muuttaneet: taloll. tr. Lilja Alisa Suurhasko Kolkkalasta Miehikkälään.

27.2.1936 Rannan Sanomat
Muuttaneita: Lilja Aliisa Joosepintr. Sirkiä Kolkkalasta Miehikkälään

12.3.1936 Rannan Sanomat
Aviol. kuul.: työmies Tauno Olavi Matinp. Himala ja itsell.tr. Aili Katariina Pihkanen, mol. Kolkkalasta.

16.4.1936 Rannan Sanomat
Aviol. vih.: Urpo Aimo Veli Rytkölä ja Helvi Helena Rusi Kolkkalasta

7.5.1936 Rannan Sanomat
Kuolleita: talollisen vaimo Matilda Villentr. Loukonen os. Valtonen Kolkkalasta 47 v 2 kk 28 pv.

4.6.1936 Rannan Sanomat
Muuttaneita: taloll. tr. Olga Nikodemuksentr. Kettinen Kolkkalasta Ruokolahdelle.

18.6.1936 Rannan Sanomat
Muuttanut: talollisen tr. Olga Maria Pietarintr. Mäkeläinen Kolkkalasta Johannekseen.

26.4.1936 Rannan Sanomat
Kuollut: taloll. leski Loviisa Ristontr. Loukonen os. Rouvali Laasolasta 56 v 3 kk 16 pv

9.7.1936 Rannan Sanomat
Kuolleita: Emil Antinp. Kaijanen Kolkkalasta 19 v 5 kk 2 pv.

6.8.1936 Rannan Sanomat
Kuolleita: Taloll. Nikolai Kettinen Kolkkalasta 7 v 3 kk 1 pv ????

13.8.1936 Rannan Sanomat
Aviol. kuul: liikkeenomistaja Toivo Samuel Marjamäki ja taloll. tr. Saima Gabrielint. Lattu, mol. Kolkkalasta.

13.8.1936 Rannan Sanomat
Aviol. kuul: Nikolai Matinp. Hyle Johanneksesta ja taloll. tr. Vendla Nikolaintr. Lattu. Kolkkalasta.

27.8.1936 Rannan Sanomat
Kuolleita: taloll. lapsi Veikko Emil Akkanen Laasolasta 2 kk 9 pv.

27.8.1936 Rannan Sanomat
Muuttaneita: Taloll. tr. Venla Niklaksentr. Hyle os. Lattu Kolkkalasta Johannekseen.

3.9.1936 Rannan Sanomat
Kuolleita: Talokas Risto Antinp. Hietanen Laasolasta N:o 2 83 v 7 kk 24 pv.

9.11.1936 Rannan Sanomat
Aviol. vih.: Liikkeenomistaja Toivo Samuel Marjamäki ja taloll. tr. Saima Gabrielintr. Lattu mol. Kolkkalasta.

8.10.1936 Rannan Sanomat
Muuttaneita: torpparin tr. Kerttu Mooseksentr. Hietanen Kolkkalasta Viip. tuom.k.srk:hon

15.10.1936 Rannan Sanomat
Aviol. vih.: Työm. Mauno Ilmari Malakiaanp. Mellanen Pentikkälästä ja taloll. tr. Ester Pekantr. Parkki Laasolasta N:o 2.

3.12.1936 Rannan Sanomat
Aviol. kuul: Reino Vilhelm Nikodeemuksenpoika Akkanen Akkalasta ja talon. tr. Lyyli Alma Joosepintr. Sirkiä Kolkkalasta.

10.12.1936 Rannan Sanomat
Kirkollista: Raamattukurssit Kuolemajärven Kolkkalassa alkavat t.k. 13. pnä klo 12 Hilma Kettisen talossa ja kestävät 2 päivää.

28.1.1937 Rannan Sanomat
Kuolleita: Työmies Eino Aleksander Juhonpoika Kirjavainen Kolkkalasta 24v 12pv.

28.1.1937 Rannan Sanomat
Kuolleita: Taloll. leski Maria Erkintytär Akkanen os. Loukonen Laasolasta n:1 71v 7kk 9pv.

4.2.1937 Rannan Sanomat
Seurakunnasta muuttavat: Taloll. tr. Lempi Mirjan Abramintr. Lattu Kolkkalasta n:o 5 Mäntsälään.

4.2.1937 Rannan Sanomat
Seurakunnasta muuttavat: Talokas Abraham Joosepinpoika Kettinen ja lapsensa Armas, Emil ja Lahja Kolkkalasta n:o 3 Koivistolle.

18.3.1937 Rannan Sanomat
Seurakunnasta muuttavat: Talollisenpoika Emil Abrminpoika Mäkeläinen ja vaimonsa Martta Kolkkalasta n:5 Viipurin tuomiokirkkoseurakuntaan.

8.4.1937 Rannan Sanomat
Kuolleita: Työmies Hugo Tuomaanpoika Lattu Kolkkalasta 38v 1kk 21pv.

22.4.1937 Rannan Sanomat
Kuolleita: Itsellinen Gabriel Jaakonpoika Lattu Kolkkalasta 70v 11kk 10pv.

13.5.1937 Rannan Sanomat
Kuolleita: Talollisenpoika Anton Nikolainpoika Lattu Kolkkalasta n:o 5 44v 6kk 25pv.

20.5.1937 Rannan Sanomat
Kuolleita: Entinen talollinen Aleksander Kustaanpoika Lind Kolkkalasta 47v 9kk 19pv.

23.6.1937 Rannan Sanomat
Kuulutettuja: Talollisenpoika Erland Antoninpoika Kettinen ja talollisentytär Impi Emilia Erkintytär Loukonen Kolkkalasta.

23.6.1937 Rannan Sanomat
Seurakunnasta muuttavat: Työmies Viljo Hietanen Kolkkalasta Vehkalahdelle.

1.7.1937 Rannan Sanomat
Avioliittoon kuulutettuja: Talollisenpoika Nestor Nikolainpoika Loukonen Kolkkalasta ja talollisentytär Milja Marjatta Ratia Koivistolta.

15.7.1937 Rannan Sanomat
Avioliittoon vihitty: Nestor Loukonen Kuolemajärveltä ja Milja Marjatta Ratia Rautaselta.

22.7.1937 Rannan Sanomat
Avioliittoon kuulutettuja: Talollisenpoika Väinö Joosepinpoika Ranki Seivästöltä n:o 1 ja talollisentytär Martta Abramintytär Lattu Kolkkalasta.

19.8.1937 Rannan Sanomat
Vihittyjä: Talollisenpoika Väinö Joosepinpoika Ranki Seivästöltä ja talollisentytär Martta Abramintytär Lattu Kolkkalasta.

19.8.1937 Rannan Sanomat
Kuulutettuja: Talollisenpoika Viljam Simonpoika Juva Hatjalahdesta ja talollisentytär Helmi Karoliina Albertintytär Loukonen Koivistolta.

30.9.1937 Rannan Sanomat
Kuolleita: Talollisen leski Anna Vyyryläinen os. Torkkeli Kolkkalasta 70v 10kk 1pv.

28.10.1937 Rannan Sanomat
Avioliittoon kuulutettu: Talollisenpoika Onni Alvar Aleksanterinpoika Ratia Johanneksesta ja talollisentytär Hilma Maria Suurhasko Kolkkalasta n:o 3.

25.11.1937 Rannan Sanomat
Kuolemajärven kirkkovaltuuston kokous pidettiin viime sunnuntaina. Kirkkovaltuustoon valittiin Urho Sestola …

25.1.1938 Rannan Sanomat
Seurakunnasta muuttavat: Talollisen vaimo Hilma Maria Antonintytär Ratia os. Suurhasko Kolkkalasta Johannekseen.

22.2.1938 Rannan Sanomat
Seurakunnasta muuttavat: Uudellekirkolle työmies Armas Nikodemuksenpoika Suurhasko Kolkkalasta n:o 2.

8.3.1938 Rannan Sanomat
Kuolleita: Mökkiläisentytär Potinkara os. Römpötti Kolkkalasta.

8.3.1938 Rannan Sanomat
Kuulutettuja: Eino Antoninpoika Kettinen ja talollisentytär Irja Impi Nikolaintytär Kettinen molemmat Kolkkalasta.

15.3.1938 Rannan Sanomat
Kuolleita: Paavo Kyösti Väinönpoika Venäläinen Kolkkalasta 1v 19pv.

29.3.1938 Rannan Sanomat
Avioliittoon vihitty: Talollisen poika Eino Antoninpoika Kettinen ja talollisen tytär Irja Impi Nikolaintytär Kettinen molemmat Kolkkalasta.

26.4.1938 Rannan Sanomat
Aviol. kuul: Taloll. p Vilho Nikolainp. Lattu Kolkkalasta ja taloll. tr. Martta Hermannintr. Kokko Pentikkälästä.

26.4.1938 Rannan Sanomat
Muutt.: Koivistolle mäkitupal. tr. Aino Julia Antintr. Kaijanen Kolkkalasta.

17.5.1938 Rannan Sanomat
Aviol. kuul: Taloll. p. Eeti Matti Eerkinp. Loukonen ja alakansakoulunopettaja Tyyne Ilona Aleksanderintr. Luhtala, mol. Kolkkalasta.

24.5.1938 Rannan Sanomat
Muuttaneita: Johannekseen mäkitupal. tr. Hilda Kaijanen Kolkkalasta.

7.6.1938 Rannan Sanomat
Aviol. kuul. Taloll. p. Vlho Johannes Hermanninp. Vyyryläinen ja taloll. tr. Aura Nikolaintr. Kettinen Kolkkalasta.

11.6.1938 Rannan Sanomat
Aviol. vih.: Taloll. Simo Matinp. Kettinen ja palv. Helmi Johanneksentr. Naukkarinen, mol. Kolkkalasta.

28.6.1938 Rannan Sanomat
Muuttaneet: Armas Aleksander Anttoninp. Kontto Laasolasta Viip. msrk:kon.

12.7.1938 Rannan Sanomat
Aviol. kuul.: Taloll. p. Eino Pekanp. Mäkeläinen Kolkkalasta ja taloll. tr. Helmi Malakiaantr. Rastas Laasolasta.

16.8.1938 Rannan Sanomat
Kuulutettuja: Työmies Nikolai Potinkara Viipurin tuomiokirkkoseurakunnasta ja talollisen tytär Impi Lyyli Emmanuelintytär Loukonen Hatjalahdesta.

13.9.1938 Rannan Sanomat
Kuolleita: Torppari Joonas Eliaanpoika Tapanainen Kolkkalasta 73v 9kkk 29pv

13.9.1938 Rannan Sanomat
Vihittyjä: Työmies Nikolai Potinkara Viipurin tuomiokirkkoseurakunnasta ja talollisen tytär Impi Lyyli Emmanuelintytär Loukonen Hatjalahdesta.

20.9.1938 Rannan Sanomat
Kuolleita: Talollisenlapsi Pentti Einonpoika Kettinen Kolkkalasta 9 päivän ikäisenä.

4.10.1938 Rannan Sanomat
Seurakunnasta muuttavat: Työmiehenvaimo Impi Lyyli Potinkara os. Loukonen Hatjalahdesta Viipurin tuomiokirkkoseurakuntaan.

31.1.1939 Rannan Sanomat
Kuolleita: Taloll. leski Riitta Kettinen os. Tulkki Kolkkalasta 75 v 7 kk 1 pv.

31.1.1939 Rannan Sanomat
Muuttaneita: Kotkaan palv. Martta Mirjam Anttonintr. Kettinen Kolkkalasta.

21.3.1939 Rannan Sanomat
Kuolleita: Talollisen vaimo Justiina Joonaantytär Kettinen os. Rokka Kolkkalasta 74v 9kk 23pv.

28.5.1939 Rannan Sanomat
Kuolleita: Talollisen lapsi Liisa Ilona Einontytär Mäkeläinen Kolkkalasta 3kk 7pv.

11.7.1939 Rannan Sanomat
Kuulutettu: Talollisen poika Nestor Nikolainpoika Kettinen Kolkkalasta no 3 ja talollisen tytär Ella Alisa Koskinen Koiviston Humaljoelta.

3.10.1939 Rannan Sanomat
Kuulutettuja: Talokas Artturi Simonpoika Kettinen Kolkkalasta ja talollisen tytär Lempi Taavetintytär Kesäläinen Johanneksen Kolmikesälästä.

21.11.1939 Rannan Sanomat
Maanviljelijä Konsantin Mahkonen syntynyt 18.2.1874 Viipurin pitäjän Samolassa kuoli kotonaan Kuolemajärven Kolkkalassa 17.11.1939.

 

Kolkkalan uutiset 1930-35 »